eeedo on ketterä tiimityökalu

eeedo logo

eeedo on ketterä työkalu erilaisten organisaatioiden, tiimien ja projektien käyttöön. Erilaisten ja erikokoisten organisaatioiden viestintä- ja tiedonhallintatarpeet ovat luonnollisestikin hyvin erilaisia. eeedo mukautuu vaivattomasti osaksi organisaation toimintaan lisäten vuorovaikutusta ja läpinäkyvyyttä.

Mukautuvuutensa puolesta eeedo taipuu moneen eri käyttötarkoitukseen. Voit käyttää organisaatiossasi eeedoa esimerkiksi:

Fiidi

eeedo sosiaalisen intranetin päänäkymä

eeedon perusnäkymä eli ”feedi”, “fiidi” tai “virta” kokoaa käyttäjälle tärkeimmät ja tuoreimmat tiedot ja tiedostot yhteen paikkaan. Fiidinäkymä on hyvin samankaltainen kuin vapaa-ajan suosituimmissa sosiaalisissa medioissa ja on siten helposti omaksuttavissa. Kyselyt, tehtävät, tiedostot, viestit ja wiki-sivut jäsennetään aiheiden eli “tägien” mukaan, ja näkyvät näin oletuksena kaikille joiden työn kannalta sisältö on tärkeää. Tägit muodostavat jokaiselle käyttäjälle personoidun aihepilven, josta aiheita suodattamalla voi etsiä esimerkiksi tiettyyn projektiin liittyvää tietoa.

Tekstihaun avulla käyttäjä voi etsiä suoraan sisällöstä ja myös liitetiedostojen sisältä. eeedo tunnistaa automaattisesti yleisimmät tiedostomuodot, eli esimerkiksi Word, Excel, Power Point ja PDF –tiedostojen koko sisältö on tehokkaan hakutoiminnon piirissä. Jos organisaatiossa on paljon tärkeää tietoa ja käytäntöjä sisältäviä dokumentteja, voidaan ne tuoda eeedoon helposti muokattavaksi wiki-sivuksi tai vaihtoehtoisesti ladata liitetiedostoina. Tiedostojen versiohallinta onnistuu eeedossa helposti.  Siirtäessäsi tiedoston uuden version eeedoon, vanha versio merkitään vanhentuneeksi ja se arkistoituu automaattisesti.

Mobiiliapplikaatio

eeedon mobiilisovellus

eeedo mobiilisovellus on saatavilla Android, Apple iPhone ja Windows Phone -alustoille. Mobiiliapplikaation avulla voit kommentoida, lisätä ja muokata sisältöä siellä missä ikinä liikutkin. eeedo varmistaa kriittisen tiedon perillemenon mobiilisovelluksen push-notifikaatioiden, sähköpostimuistutuksien ja kaksisuuntaisten tekstiviestien avulla

Haluaistiko kuulla lisää ratkaisuistamme?

Jätät yhteystietosi niin olemme yhteydessä.

    Aihepilvi

    Aihepilvi

    Aihepilvi muodostuu sisällön aiheista, eli tägeistä. Käyttäjän aihepilvi muodostuu hänelle itselleen tärkeimmistä aiheista. Vaihtamalla fiidin näkymän ”kaikki” –tilaan saa hyvän kuvan kokonaiskuvan organisaatiossa tapahtuvista asioista. Organisaation sisäistä läpinäkyvyyttä lisäämällä, sekä osastojen ja toimipisteiden välisiä raja-aitoja kaatamalla luodaan ympäristö, jossa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua uusien innovaatioiden luomiseen.

    Tehtävienhallinta

    eeedon tehtävienhallintanäkymä

    eeedon visuaalinen tehtävienhallinta on toteutettu Kanban-tauluna (kuvassa). Tehtävänäkymän avulla näet helposti missä vaiheessa työtehtävät ovat, ketkä niiden parissa työskentelevät ja milloin niiden takarajat ovat. Tehtäviä, kuten muutakin sisältöä, on mahdollista kommentoida.

    Muita käyttökohteita

    Kukaan ei tunne organisaatiosi toimintaa paremmin kuin sinä, siksi eeedo soveltuukin moneen eri käyttötarkoitukseen. Voit esimerkiksi pitää autojen, koneiden tai laitteiden huoltokirjaa, ylläpitää vuokravälineiden vuokraushistoriaa tai keksiä aivan uuden tavan käyttää eeedoa. Miten eeedo voisi toimia juuri sinun organisaatiossasi?

    Ota yhteyttä! Autamme mielellämme löytämään sinulle sopivan ratkaisun.

    Haluaistiko kuulla lisää ratkaisuistamme?

    Jätät yhteystietosi niin olemme yhteydessä.